Anaplasmoosi Babesioosi Bartonelloosi Borrelioosi Ehrlichioosi Ihomato (D. repens) Leishmanioosi Leptospiroosi Sydänmato

Leishmanioosi

Taudinaiheuttaja

Leishmania infantum -alkueläin

Vektori

Hietasääsket (Phlebotomus-suku)

Esiintyminen

Leishmania infantumin levinneisyys jäljittelee Phlebotomus-sääskien levinneisyyttä ja niitä esiintyy kotoperäisenä esimerkiksi Portugalissa, Espanjassa, Etelä-Ranskassa, Italiassa ja Romaniassa. Vektorina toimivat hietasääsket ovat aktiivisimmillaan hämärän aikaan ja elävät hyvin paikallisesti sillä alueella, missä syntyvät. Pohjoisemmassa Euroopassa Suomi mukaan lukien on tavattu leishmanioosia tuontikoirilla ja kuvattu yksittäisiä tapauksia, joissa leishmania on tarttunut koirien välillä ilman vektoria.

Tartunta

Leishmaniat lisääntyvät koirien valkosoluissa (makrofageissa) kahtiahalkeamalla, minkä jälkeen solut hajoavat ja leishmaniat pääsevät infektoimaan uusia valkosoluja. Hietasääsket saavat näitä amastigooteiksi kutsuttuja muotoja ruuansulatuskanavaansa verenimemisen yhteydessä. Amastigootit vapautuvat makrofageista hietasääsken ruuansulatuskanavaan, käyvät läpi sarjan muodonmuutoksia, monistuvat ja muuttuvat hännällisiksi solunulkoisiksi promastigooteiksi. Hietasääsken suuosista nämä infektiiviset muodot pääsevät koiraan (tai kissaan tai muuhun nisäkkääseen) naaraspuolisen hietasääsken syljen mukana sen seuraavan ruokailun yhteydessä. Kehitys vektorissa on lämpötilariippuvainen ja kestää 7–14 vuorokautta lämpötilan ollessa yli 18°C. Leishmania infantum voi tarttua myös eritteiden mukana puremien yhteydessä, suoraan emältä jälkikasvulle tai infektoituneelta urokselta terveelle nartulle parittelun yhteydessä

Taudinkuva

Leishmanioosin taudinkuva jaetaan kolmeen eri muotoon, kutaaniseen (ihoon liittyvä), mukokutaaniseen (limakalvoihin liittyvä) ja viskeraaliseen eli sisäelimiin liittyvään muotoon. Koiralla esiintyy yleisimmin sekä kutaanista että viskeraalista muotoa ja koiran infektiota edeltävä immuunipuolustuksen taso vaikuttaa eniten siihen, puhkeaako tauti lainkaan, jääkö se subkliiniseksi vai sairastuuko koira kliiniseen tautiin. Myös koirarotujen välillä ja geneettisellä taustalla on havaittu olevan merkitystä infektioherkkyydelle. Immunosupressiivinen eli puolustusjärjestelmää heikentävä lääkitys tai muut samanaikaisen sairaudet voivat laukaista piilevän leishmanioosin kliiniset oireet. Oireet puhkeavat yleensä 3–7 kuukautta infektiosta ja leishmanioosin esiintyvyyden on raportoitu olevan korkein alle 3- ja yli 8-vuotiailla koirilla.

Leishmanioosin kliiniset oireet ovat todella monimuotoiset, yleisimpiä löydöksiä ovat ihomuutokset ja erilaiset silmäsairaudet ja paikallisesti tai yleisesti suurentuneet imusolmukkeet. Kliinisesti oireilevista koirista 56–90 prosentilla on ihomuutoksia, kuten ihon kuoriutumista ja karvanlähtöä joko koko vartalon alueella tai rajautuen pään, korvien ja raajojen alueelle. Muita iho-oireita voivat olla mm. erilaiset paikalliset ja monipaikalliset ihotulehdukset. Viskeraalisen muodon yleisimpiä kliinisiä oireita ovat laihtuminen, rasituksensietokyvyn heikkeneminen sekä lisääntynyt juominen ja virtsaaminen. Jotkin koirat laihtuvat, vaikka niillä olisi hyvä ruokahalu. Leishmanioosiin voi liittyä myös nenäverenvuotoa. Taudinkuvan äkillinen paheneminen liittyy usein krooniseen munuaistulehdukseen ja kroonisen munuaisten vajaatoiminnan ajatellaan olevan yleisin leishmanioosiin sairastuneen koiran kuolinsyy.

Ehkäisy

Lemmikin suojaaminen hietasääskiä vastaan välttämällä ulkoilua hämärän aikaan ja käyttämällä hietasääskiä karkottavia valmisteita (mm. Scalibor ja Seresto pannat, Vectra, Bayvantic paikallisvaleluliuokset). Leishmaniaa vastaan on olemassa rokotteita, mutta sitä niitä ei ole saatavilla Suomesta. Rokote ei estä tartuntaa, mutta lievittää taudin oireita. Ensimmäinen annos voidaan antaa 6 kk iässä (1-3 rokotteen perussarja rokotteesta riippuen), minkä jälkeen rokote vahvistetaan vuosittain. Matkustaessa pidemmäksi aikaa leishmania-alueelle on koiran rokottaminen viisasta paikallisessa eläinlääkärissä.

Lähteet:
ESCCAP 2019 (European Scientific Counsel Companion Animal Parasites). Guideline 05 Control of Vector-Borne Diseases in Dogs and Cats, Third Edition.
Karkamo V, Kaistinen A, Näreaho A, Dillard K, Vainio-Siukola K, Vidgrén G, Tuoresmäki N, Anttila M. The first autochthonous non-vector-borne transmission of canine leishmaniosis in the Nordic countries. Acta Veterinaria Scandinavia 2014, 56:84
Saari S, Näreaho A, Nikander S. Canine parasites and parasitic diseases. 1.p. eBook, London, United Kingdom 2019
Solano-Gallego L, Miró G, Koutinas A, Cardoso L, Grazia Pennisi M, Ferrer L, Bourdeau P, Oliva G, Baneth G. LeishVet quidelines for the practical management of canine leishmaniosis. Parasites & Vectors 2011, 4:86
Sykes J, Greene C. Infectious diseases of the dog and cat. 4.p. Elsevier Sounders, St. Louis, Missouri, Yhdysvallat 2011